Itsnäisyyspäivänä olimme  Karvialla Novan kanssa MÄAJ-kokeissa. Koe oli Novan (ja minun) ensimmäinen. Jouni, Novan kasvattaja lähti mukaan, koska meillä piti olla tuomari (Jouni ei tuomaroinut Novaa). Aamulla klo 7 piti olla paikalla, silloin arvottiin tuomarit ja maastot sekä kuunneltiin ylituomaria.

Sitten alettiin siirtymään maastoihin ja Nova päästettiin irti 8.30. Keli oli erittäin hyvä. Nova lähtikin hyvin hakemaan pellon- ja metsän reunaa ja tekikin hyviä hakulenkkejä. Kertaakaan se ei tullut jalkoihin pyörimään. 

Syvemmältä metsästä Nova sitten löysi peuraporukan ja siitä se ajo sitten lähtikin liikkeelle. Kolme peuraa oli Novan edessä, kun löysimme tuomarin kanssa jäljet. Ajo oli sujuvaa eikä hukkia tullut ollenkaan. Muutama iso oja antoi peuroille hieman etumatkaa. Kun ajoa oli kulunut n 55-60 min, näin kun peurat menivät erään pikitien yli, silloin koira oli niistä jäljessä 4min. Ajo jatkui ja kun 70-75min oli kulunut näkivät ylituomarit peuran (kaksi peuraa oli jo jäänyt välille) ja koiran oli välimatka n.6min mutta Nova olikin joutunut uimaan leveän ojan yli. 

Nova ajoi täydet 80min (9,8km) ensimmäisessä erässä peuraa, sujuvasti ja kuuluvalla sekä tiheällä haukulla. Parhaimmillaan haukku kuului 2km päähän! Ylituomari sanoikin "Jos en tietäisi että tuolla on mäyräkoira, niin olisin luullut että jokin ajokoira tuolla haukkuu. On sun koiralla ääni kunnossa!" 

Toisessa erässä yritimme löytää jäniksen, mutta siinä maastossa jänis ei ollut kulkenut pariin päivään. Nova oli myöskin ehkä hieman sippi, eikä haku ollut sitten lajaa. Emme siis löytäneet toisessä erässä mitään.

Päivän päätteeksi saimme tietää että 70,17 pistettä ja MÄAJ-1 tulos! sekä kolmanneksi paras koira!! Ei voi muutakun olla tyyytyväinen!! <3 Hymyssä suin sai ajella kotiin päin  <3

Ehkäpä ensivuonna käymme uudestaan kokeessa :) 

1403309_10202930337887792_1436865476_o-n

Mun peurapiiska <3

1490748_749575745056616_1980764104_o-nor

Mikalla ja Hilkalla oli ollut aamupala pitkänkaavan mukaan, koska ne seuras Novan ajoa koko 83min ;) Mika vielä sai ikuistettua ajon kuvaksi :)

1502463_10151936582413551_1563399383_o-n

Isäntäkin oikein halus Noppelin viekkuun ;)

 

ps. mulla oli parhaat kannustusjoukot ikinä! <3